Toiminta

Keramiikkastudio Jenni Linnove toimii yrittäjän kotitilalla entiseen navettaan peruskorjatussa studiossa. Studion tuotteita myydään oman myymälän lisäksi useiden jälleenmyyjien kautta. Liikelahjat suunnitellaan asiakkaan toiveiden mukaisesti.

Keramiikkatuotteiden valmistuksessa otetaan huomioon ympäristöseikat esimerkiksi kierrättämällä hukkamateriaaleja takaisin tuotantoon.

Studion myymälään Lassilaan otetaan myyntiin lähiseudun käsi- ja taideteollisuusyritysten korkealaatuisia ja hyvin muotoiltuja tuotteita. Näin halutaan nostaa tietoisuuteen ja edistää alan toimintaa paikallisesti.

Myymälän ohella ollaan käynnistämässä näyttelytoimintaa.

Studiomyymälään toivotetaan tervetulleeksi yksityisiä asiakkaita ja ryhmiä ympäri vuoden. Myymälän valikoima pidetään monipuolisena myös sesonkien ulkopuolella. Ryhmille tarjotaan myymälään tutustumisen lisäksi yritysesittelyä ja tutustumista pihapiirin entiseen savutupaan tai pienille ryhmille tutstumista keramiikan tekoon omin käsin.

Keramiikkastudio Jenni Linnoven toiminta sai tunnustusta, kun Kuopion seudun ja Ylä-Savon käsi-ja taideteollisuusyhdistykset nimittivät Studion vuoden 2008 Pohjois-Savon käsityöyritykseksi.

FinnishSuomiEnglish (UK)